-
Uuden kirjan julkistus joulukuussa 2024
Olemme yhdessä Timo Räihän kanssa kirjoittaneet kirjan
JAKKUKYLÄ – KYLÄ KAHTA PUOLTA IIJOKEA

Kirja sisältää faktaa ja tarinoita Jakkukylän seudun historiasta pääasiassa 1900-luvun alusta lukien. Kirjassa kerrotaan muun muassa Jakkukylän asuttamisesta, Jakkukylän alueen sahoista ja myllyistä, järjestötoiminnasta, koulutoimesta, kaupoista, posti- ja puhelinasioista, kylän persoonista, uittotöistä, jne.
Kirjassa on 200 sivua ja kuvia sekä karttoja se sisältää lähes 100 kpl.
Kirjan hinta on 40,- € ja kun niitä painosta saadaan, sitä on saatavana Iin Micropoliksen Chuan Yi -ravintolan kassalta. Kirjan maksun voi suorittaa pankkikortilla, tilisiirtona tai käteisellä.
Iijoen tukkilautta 2024
Keväällä 2023 tehty lautanlasku oli jälleen niin jännää hommaa, että päätettiin tehdä se uudestaan ensi keväänä 2024. Laskumiehet ovat lähes kaikki samat. Lautta rakennetaan saman kokoiseksi mutta nyt samoista tukeista kuin kevään 2023 lautta. Edellisen lautan tukit päätettiin siis säästää ja ovatkin nyt, vuoden tapulissa kuivuttuaan, kantavuudeltaan aivan toista luokkaa.
Tukkilautta lasketaan lauantaina 18.5.2024. Lähtö Kaistonsuvannolta tapahtuu klo 11.00 ja yleisölle varatun katselupaikan kohdalle Maalismaassa saavumme noin klo 11.45, joskin virtausolosuhteet ja tuuli voivat aikaistaa tai viivästyttää saapumisaikaamme.
THE LOFT RAFT OF Ii RIVER
In spring 2023 a team of 11 voluntary men build a traditional type log raft and on the 21nd May 2023 sailed it through Maalismaa rapids of Ii river of Finland. The raft was build from spruce and pine logs legth being 10-11 meters. The total length of the raft was rouhgly 23 meters and width about 8 meters. Totally about 70 pcs logs were needed and the total weigth of them, measured by trucks crane, was over 25 metric tons.The logs were tied together with manila ropes and birch stems, not a single steel part (bolt nor nail) was used. The steering oars (called veslas) were from barked spruce and carved to blade shape on their outer end. Although the raft front end dived through the waves in rapids, the travel of the raft was very stable. When the raft was dismantled, it was found that the raft had suffered no damages of any kind during its journey.
Next spring the raft project will be repeated. The raft will have same size and will utilize the same logs which were in the raft of 2023. The raft will be sailed on Saturday May 18, 2024.

Kevään 2024 lautan tukit tuotiin 12.1.2024 lautan rakennuspaikalle Manniselle. Raskain punnittu tukki painoi n. 640 kg / The logs for the log raft of spring 2024 were transported on January 12 to the building site at Manninen. The heaviest log weighed ca. 640 kgs. 
Tukkilautta ylittämässä Tikkalankosken patoa / The raft rolling over Tikkala rapids in May 2023.

